Urheiluseura
Hakunilan Riento ry

Toiminnanjohtaja

Kimmo Taskinen

gsm 045 113 1250
toimisto@hari.fi

Maalivahti treenit alkaa

Paljon kysellyt ja kaivatut HaRin maalivahti treenit alkavat taas!

Treenit pidetään TORSTAISIN klo 19:00-20:00 Tikkurilan jalkapallohallissa!

Tervetuloa!!

Käyntejä kotisivuilla:
81411 kpl

Hakunilan Riento

 

Hieman historiaa ja taustoja

HaRilla on pitkä tie Puistolasta Hakunilaan.

Urheiluharrastuksella Hakunilan-Vaaralan alueella on pitkät perinteet.

Sotien jälkeen havaittiin tarpeelliseksi aloittaa nuorille urheilutoimintaa.

Lähin seura oli Puistolassa ja kylän nuoret ohjattiinkin PuiU:n. Yhteiseloa kesti viisi vuotta, jonka jälkeen perustettiin Vaaralaan seura nimeltään Fagerstan Riento. Perustamiskokous pidettiin 26.02.1950. Jäseniä oli jo 77 ja seuraavana vuonna jäsenmäärä olikin sitten jo tuplaantunut.

Toimintaan kuului tuolloin hiihto,yleisurheilu ja jalkapallo. Kaikki sujui hienosti kuutisentoista vuotta,mutta 60-luvun lopulla seuran toiminta alkoi hiipua ja oli vaarassa loppua kokonaan. 70-luvun alussa seuran toiminta elvytettiin uudelleen ja seuran nimeksi muutettiin Hakunilan Riento. Lajivalikoima oli laaja. Seurassa toimi toistakymmentä eri jaostoa kalastuksesta ja shakista karateen. Vuonna 1977 perustettiin balettikoulu,mutta toiminta tämän osalta loppui vuonna 2009.  80-luvulla jääpallo toimi seuran mahtilajina, mutta jalkapallo alkoi saamaan johtavaa roolia toiminnassa jo tuolloin.

Haaveena meillä seurassa on alkaa pikku hiljaa keräämään HaRin historiasta lisää tietoa ja laittaa sitten ne asiat samoihin kansiin.. Pyydänkin tässä ystävällisesti kaikkia levittämään seuraavaa viestiä eteenpäin: Jos sinulla on joku mukava muisto tai tarina HaRista, tai tiedät jonkun jolla saattaisi olla niin ole ystävällinen ja toimita tarinasi minulle. Luvallasi julkaisemme tarinasi HaRin nettisivuilla. Yhteystiedot löydät tämän tekstin lopusta. Kiitos!

 

Seura tänään

Nykyään HaRi elää taas uutta nousun aikaa, seuran toimintaan kuuluu tällä hetkellä juniorijalkapallo, sekä jo pitkään toiminut pöytätennisjaosto.

Siispä tervetuloa juniorit mukaan nauttimaan jalkapallon tarjoamista iloista ja tervetuloa myös aikuiset / lapset kokeilemaan pöytätenniksen pelaamista.

Joten jos tunnet olevasi liikunnan tarpeessa ja kyllästynyt jatkuvaan sisällä oloon, niin ota yhteyttä seuraan. Meillä HaRissa ollaan avoimia kaikille ehdotuksille ja ideoille, lajikirjoa on myös mahdollista laajentaa. Kuten jo tuossa alkutekstissä mainittiin niin HaRissa on aikanaan ollut melko laaja lajivalikoima, ja siihen samaan pääsemiseen en näe nykyäänkään mitään estettä..

 

Nyt vasta valittuna ja 1.1.2012 aloittaneena seuran puheenjohtajana haluan toivottaa kaikille

Reilua ja Reipasta alkanutta urheiluvuotta 2012!!

 

Sami Karimerto

Puheenjohtaja

Hakunilan Riento ry